Spira Ensemble valitsi George Parrisin uudeksi taiteelliseksi johtajaksi
Palkittu helsinkiläinen sekakuoro Spira Ensemble on valinnut kuoronjohtajakseen brittiläisen George Parrisin (s. 1993). Parris on suorittanut musiikin tutkinnot Cambridgen ja Oxfordin yliopistoilla, ja hänellä on lisäksi usean vuoden kuoronjohdon ja muusikon työn kokemus. Parris tuli Suomeen vuonna 2017 suorittamaan kuoronjohdon maisteritutkintoa Sibelius-Akatemiassa.
George Parris perusti 18-vuotiaana ammattilaisyhtyeen The Carice Singers, joka on nopeasti kasvattanut arvostustaan englannin kuorokentässä ja julkaissut neljä levyä. Parris on työskennellyt muun muassa Kroatian radiokuoron kanssa, ja Suomessa esimerkiksi EMO Ensemblen och Somnium Ensemblen kanssa. Parris toimii lisäksi itse laulajana ja hänellä on myös kulttuurituotannon kokemusta.
– George Parris on innostava, energinen ja hyvin taitava kuoronjohtaja, joka vie Spiraa varmasti eri tavoilla eteenpäin, niin ohjelmiston kuin soinninkin osalta. Odotamme innolla, että pääsemme aloittamaan Georgen kanssa yhteistyön, kertoo kuoron puheenjohtaja Cecilia Wikman.
– Mielenkiinto Spiran johtajan paikkaa kohtaan oli suuri, ja olemme kiitollisia, että saimme näin monta todella pätevää ehdokasta harkittavaksi, hän jatkaa.
George Parris aloittaa Spiran taiteellisena johtajana syyskuussa 2019.
– Olen todella iloinen, että saan johtaa Spira Ensemblea tästä eteenpäin. Kuoro on selvästi ainutlaatuinen ja arvostettu, joten olen onnekas ja täynnä intoa tästä uudesta mahdollisuudesta, George Parris iloitsee.
Spira haki uutta johtajaa sen jälkeen, kun kuoroa perustamisesta lähtien johtanut Kari Turunen nimettiin Vancouver Chamber Choirin johtajaksi syksystä 2019 lähtien.
Spira Ensemble on vuonna 2013 perustettu helsinkiläinen kamarikuoro. Kuoro on menestynyt niin kotimaassa kuin ulkomaan kilpailuissa, viimeksi kevään korkeatasoisessa International Choir Festival Tallinn -kilpailussa, missä kuoro voitti jaetun ensimmäisen palkinnon nykymusiikki-sarjassa ja sekakuorosarjan kolmannen palkinnon.