Johtaja

Johtaja

Kuva: Markus Manner

Esko Kallio (2023 – )

Esko Kallio (s. 1974) on syksystä 2023 lähtien Spiran uusi johtaja. Kallio aloitti musiikkiopintonsa Espoon musiikkikoulussa (nyk. Musiikkiopisto Juvenalia) ja hän valmistui Sibelius-Akatemian kuoronjohtoluokalta suorittaen A-tutkintonsa v. 2004. Kallio on toiminut useiden tasokkaiden kuorojen johtajana ja vierailijana 2000-luvun alusta lähtien.

Kallion johtama ohjelmisto ulottuu renessanssista nykypäivään, ja hän on kantaesittänyt ja nauhoittanut runsaasti nuoremman säveltäjäpolven kuoromusiikkia. Hänelle ovat läheisiä asioita myös kuoronjohdon opetus, kuoroinstrumentin kehittäminen ja kaikenlaiset kuorojen sointikulttuuriin ja ensembletyöskentelyyn liittyvät kysymykset. Kallio toimii säännöllisesti kuorolauluun liittyvissä asiantuntijatehtävissä Suomen kuorokentällä. Tällä hetkellä Esko Kallio johtaa Spira Ensemblen lisäksi Candominoa ja Suomen Laulua. Syksynä 2023 Esko työskentelee myös Helsingin kamarikuoron ja Suomen Kanttorikuoron kanssa.


GP_litenbild
Kuva: Kai Bäckström

George Parris (2019–2023)

George Parris (s.1993) opiskeli musiikkia sekä Cambridgen että Oxfordin yliopistoissa. Opintojen ohella hän lauloi yliopistojen korkeatasoisissa kuoroissa. Vuonna 2021 Parris sai päätökseen kuoronjohdon maisteriopinnot Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa ja toimii nyt freelancer-laulajana ja -johtajana.

Kotimaassaan Parris johtaa perustamaansa The Carice Singers -kuoroa, jonka kanssa hän on tehnyt neljä levytystä ja esiintynyt laajalti Iso-Britannian eri kolkissa. Suomessa Parris on työskennellyt EMO Ensemblen, HOL:n, Murtosoinnun, Kaari-Ensemblen sekä Somnium Ensemblen kanssa. Laulajana häntä kuullaan Helsingin kamarikuoron ja lauluyhtye I Dodicin riveissä. 

Lisäksi Parris on työskennellyt Kroatian radion ja television kuoron kanssa, Coro Casa da Música -kuoron kanssa, sekä ollut seuraamassa radion kuoroja Tanskassa, Ruotsissa ja Latviassa.

 

Dirigent Kari Turunen. Foto: Kai Bäckström.
Kuva: Kai Bäckström

Kari Turunen (2013–2019)

Kari Turunen (s. 1962) on ammattikuoro Vancouver Chamber Choirin taiteellinen johtaja. Ennen muuttoaan Vancouveriin vuonna 2019, hän toimi laaja-alaisesti suomalaisella kuorokentällä. Luovuttuaan ammattikorkeakoulutasoisen kuoronjohdon lehtorin tehtävästään vuonna 2011, hän on täysaikaisesti toiminut kuoronjohtajana, asiantuntijana, kilpailutuomarina ja luennoitsijana niin Suomessa kuin ympäri Eurooppaa ja Asiaa.

Turunen on toiminut mm. seuraavien, tunnustusta saaneiden, suomalaisten kuorojen taiteellisena johtajana: Akademiska Damkören Lyran, Akademiska Sångföreningen, Kamarikuoro Kampin Laulu, Suomen Kanttorikuoro, Spira Ensemble, sekä vanhan musiikin ammattiyhtyeet Ensemble Petraloysio ja I Dodici. Hän on suomalaisen vanhan musiikin eturiviin lukeutuvan Lumen Valo -lauluyhtyeen perustajajäsen ja lauloi itse 26 vuotta tenoria yhtyeessä. Hänen johtamansa kuorot ovat voittaneet lukuisia palkintoja niin kansallisissa kuin kansainvälisissä kilpailuissa.

Taiteellisen toiminnan lisäksi Turunen on ollut aktiviinen eri yhdistyksissä ja festivaalijärjestäjänä. Hän on mm. jokavuotisten Aurore – Helsingin Renessanssimusiikkijuhlien sekä Suomenruotsalaisten laulu- ja musiikkijuhlien 2022 taiteellinen johtaja. Hän toimi yli 20 vuotta Suomen Kuoronjohtajayhdistyksen puheenjohtajana ja hänet valittiin Vuoden 2008 kuoronjohtajaksi Suomessa.

Turunen kouluttautui Helsingin yliopistossa ja Sibelius-Akatemiassa, jossa hän suoritti musiikin maisterin tutkinnon pääaineenaan kuoronjohto. Tämän lisäksi hän on suorittanut musiikin tohtorin tutkinnon vanhan musiikin esittämiskäytännöistä Helsingin Taideyliopistossa.